Alihankintateollisuuden siunaus ja synti

Koska Matimek toimii alihankkijana ilman omia tuotteita, tarkoittaa se sitä, että valmiudet tehdä melkeinpä mitä vaan pitää olla olemassa.
Merkityksellisyys

Kun GPTW-tutkimus tehtiin, niin saatiin kyllä lähes kaikkiin sektoreihin hyvät pistemäärät, mutta hyvistäkin joku on aina huonoin.
Great Place to Work

Asia jonka eteen on työskennelty, on nyt totta. Seuraavaksi huolehditaan siitä, että sertifikaatti pysyy meillä myös jatkossa.
Meillä saa toteuttaa ideoitaan

Meillä Matimekilla on tärkeää, että työntekijöillämme on mahdollisuus kehittää omaa ammattitaitoaan.
Virallisesti meidän jengiä

Kun ensimmäiset huonekasvit jaettiin Matimekin henkilökunnalle vajaa vuosi sitten, ihmetys oli melkoinen.
Matimek uusien tekijöiden silmin

Työperheemme on kasvanut viimeisten kuukausien aikana jälleen muutamalla työntekijällä, kun Markus ja Eeti liittyivät riveihimme.